31. lokakuuta 2015
14. lokakuuta 2015
12. lokakuuta 2015
7. lokakuuta 2015
Tummapukuinen fasaanikukko
Tämä fasaaniherra oli sonnustautunut totuttua tummempaan pukuun.
Valkoista kaulusta ei ollenkaan ja viininpunainen etuosa jatkui alas saakka.
Selässä ja mahassa enemmän valkoisia yksityiskohtia kuin tavallisesti.
Tämän värisiä taas yleensä tottunut näkemään.
4. lokakuuta 2015
3. lokakuuta 2015
Oravan pähkinähetki
Orava nautti lauantai-iltapäivän
pähkinäistä välipalaa.
Oksakin näytti olevan juuri oikean kokoinen!
28. syyskuuta 2015
Punainen kuu
Töistä piti (melkein) myöhästyä
ja ihailla punaista kuuta joka
hetkeksi näyttäytyi pilviverhon raosta.
Kuvattu n. klo.06.15 eli pimennys on väistymässä
ja kuun vasen reuna jo kirkkaampi.
16. syyskuuta 2015
15. syyskuuta 2015
14. syyskuuta 2015
Syksy on saapunut kaupunkiin
Vaikka lämmintä vielä onkin,
on syksy hiipinyt hiljaa ja vääjämättä kaupunkiin.
Lempivuodenaika,
tai no, yksi niistä!
4. heinäkuuta 2015
Eläinen vanhainkoti ja Wanha Markki
Vuohia, aasi, hevonen, poni,
kaneja, kanoja, lampaita, kilejä
sikoja,ankkoja....
Ja suurin osa irti pihamaalla
valmiina rapsutettavaksi!
Kyseessä on eläinten vanhainkoti Ylistarossa.
Moni näistä eläimistä ovat saaneet kodin täältä lopetusuhan alla.
Tämä taisi olla talonvahti!
Eläinten lisäksi päätalossa oli myymälä jossa todella monenlaista
myytävää kauniisti värien
mukaan aseteltuna.
Kannattaa poiketa!
Paikan virallisille sivuille pääset
Ps. Paikka on helppo tunnistaa
tienvarressa kioskin virkaa
toimittavasta vanhasta puimurista!
tienvarressa kioskin virkaa
toimittavasta vanhasta puimurista!
19. kesäkuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)